tiistai 26. lokakuuta 2010

puuhamaa

Pitkästä aikaa ehdin hetken kirjoittamaan.
Sunnuntaina minulla kävi oppilaita kotona kurssilla ja silloin ajattelin hevosteni nykyistä ulkoilualutta, että se näyttää monen mielestä varmaan oudolta ja ehkä epäturvalliselta paikalta hevosille.
No aitaus sisältää vapaan tilan lisäksi pusikkoa, ja kaatuneita puita, missä hevoset viihtyvät mielellään.
Kävin aamulla niiden kanssa seurustelemassa ja seuraamasa niiden puuhia. Ne pureskelevat oksia, kuorivat runkoja ja etsivät maasta juuria ja varpuja. Mikä hivenaine aitta niillä onkaan.
Lisäksi ne joutuvat puiden seassa kulkiessaan äyttämään aivojaan, kun miettivät miten pujottelevat puiden ja pusikon seassa.

Hevosten kanssa työskennellessäkin olisi syytä tehdä harjoituksia, joissa vaaditaan ajattelua myös hevoselta, eikä vaan pakonomaista työskentelyä käskyjen mukaan. Se lisää itsetuntoa, mikä on tärkeää kaikille olennoille. Uskon, että tuo omatoiminen puuhailu myös kasvattaa sitä.
Ratsastettaessahan hevosella on vastuuta väkisinkin jo sen takia, että ihminen ei ole hevosen selässä ollessaan ykkösjohtajan paikalla (, mikä on hevosen edessä).
Joten hyvän itsetunnon omaava hevonen on helpompi kumppani varsinkin, kun itse opimme olemaan sille hyviä liidereitä.

maanantai 23. elokuuta 2010

porukalla kavionhoitoa ja ihonhoitoa

Tossa yksi aamu Viuhu tuntui oudolta, kun se pysyi metsässä vain puiden alla. Se viihtyi seurassani, kun menin sen luokse ja nautti rapsuttelusta. Vähän matkaa se lähti perääni ja palasi taas puiden alle.
Oliskohan itikoitten aiheuttama kiusa pitänyt sen puskissa.
Kävin sitten hakemassa riimun ja Viuhu tuli reippaasti luokseni. Laitoin sen puomille ja vaahdotin sen harjaan ja häntään LOC pesuainetta, mikä tuntui sitä rauhoittavan. Kun annoin aineen jäädä vaikuttamaan, hoidin sillä aikaa kaviot ja sainkin hyvän lauman seuralaisia ympärilleni. Turre tuli odottamaan pureskeltavan kokoisia paloja kavioista ja kanat ja kukot keräsivät raspin irroittamia pikkuhiluja ja Viuhu nautti olostaan ja tuntui jopa nukahtavan. Sitä ei haitannut tilaisuuteen osallistunut erinäinen seurakunta.
Pestyäni pesuaineen pois lähdimme uudestaan laitumelle ja matkalla teimme kentällä muutaman väistöharjoituksen.
Viuhu tuntui taas onneksi omalta itseltään ja meni toisten hevosten kanssa syömään.

maanantai 16. elokuuta 2010

hevostarvikeostoksilla

Yksi nainen puhui ystävälleen raippaosastolla, että nyt tarttis ostaa toisenlainen raippa, koska hänen hevosensa ei enää pelkää nykyistä raippaa. Uskokaa, että oli vaikea olla menemättä ja puuttumatta ko keskusteluun

kouluratsastus

Surullista, mihin ratsastus onkaan menossa tai jäämässä. Hevosen muodoksi kilpailuissa hyväksytään ja jopa pidetään hyvänä sitä, että hevonen on kuolaimen takana.
Kouluratsastussäännöissähän sanotaan, että koottaessa hevosen kuono lähestyy luotilinjaa ja niskan kuuluu olla korkein kohta eli pään ei pitäisi edes olla luotilinjalla.
Silti SM-kultaa voittaa ratsukko jonka korkein kohta löytyy kaulalta ja kuono on melkein rinnassa kiinni. Kouluratsastussääntöjä pitäisi siis muuttaa, vai kuinka?
Lähes kaikissa kuvissa hevoslehdissä "huippuratsastajien" hevoset kulkevat kuolaimen takana.
K.o. muotoon hevonen pääsee vain jännittämällä alakaulalihaksiaan.
Silloin kun niska on rento ja hevonen kantaa painoaan oikeaoppisesti takajaloillaan, pää putoaa alas eikä pysty menemään luotilinjan taakse. Ja tämän muodon saa aikaiseksi myös ilman kuolaimia.
Kun hevonen väistää kuolainta alakaulalihaksia jännittämällä sen henkitorvi joutuu ahtauteen eikä ilma vaihdu kunnolla, jolloin osa hiilidioksidista palaa keuhkoihin. Eli hevonen väsyy helpommin, koska se ei saa lihaksilleen happea tarpeen mukaan.

Kuinka surullisia ilmeitä kilpahevosilla näkeekään; se on niin väärin.
Hevosten itsensä kannalta on niin kurjaa, kun ne ovat niin nöyriä ja antavat niin paljon meille anteeksi. Voi kuinka toivoisin, että aina vain useampi ihminen oivaltaisi hevosen luonteen hienouden ja osaisi etsiä luonnonmukaista ja luottavaista kommunikointia ja yhteiselämää hevosen kanssa.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

jatkoa edelliseen

Heinää niittäessäni jatkoin asian pohtimista ja hokasin, että markkinavoimathan nimenomaan tarvii oireiden korjailua. Paljon tavaraa jäisi myymättä, jos ihmiset poistaisivat omalla toiminnallaan syyn tarvita korjaavia välineitä ja aineita.
Hevosille esim ei sitten tarvittaisi kuolaimia, turparemmejä ym pakotuskeinoja ei kenkiä ei kengän nauloja, tilsakumeja jne.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Pohdittavaa

Hevostarvikeliikkeessä törmään jatkuvasti ihmisten tapaan korjata seurauksia ja oireita kun fiksumpaa olisi poistaa oireiden aiheuttaja. Tilanne on usein sama muussakin elämään liittyvässä.

Hevosten kohdalla selkein on kuolaimen aiheuttamat ongelmat. Halutessaan välttää kuolaimen epämiellyttävyyttä hevonen aukoo ja liikuttelee suutaan ja se korjataan turparemmillä tai kahdella, jos se nostaa päätään varoakseen suutaan, laitetaan martingaali, gramaanit tai sivuohjat.

Jos kuitenkin välttämättä haluaa kuolainta käyttää, pitäisi etsiä kaikkein miellyttävin ja sopivin kuolain (kaikille ei sellaista edes löydy) ja käyttää erityis herkkää kättä vaikka paras ratkaisu olisi kyllä poistaa kuolain.

Jos hevonen koittaa heittää ratsastajan kyydistä sopimattoman satulan tai ratsastustavan takia hevonen saa selkäänsä ja turvaudutaan ehkä gramaaneihin.

Jos hevosella on "huonot" kaviot, sille laitetaan kengät suojaamaan niitä, vaikka paras ratkaisu olisi muuttaa olosuhteet, elämäntavat ja ruokinta sellaisiksi, että kaviot voivat hyvin.
Kesy hevosilla on paljon eroja kavioissaan, kun taas villihevosilla ei juuri eroja ole. Heikkokavioinenhan olisi petojen ruokana tosi nopeasti. Kesyhevosten pidossa tehdään siis jotain väärin, kun heikennetään hevosta vai mitä. Villihevosethan kulkevat todella vaativissakin maasto-olosuhteissa paljain jaloin.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Kukko kiipelissä

Tänään kesken pihatouhujen huomasin Sylvesteri kukon olevan kadoksissa ja lähdin etsimään heti sitä sisältä kanalasta. (kanat ovat nimittäin ulkoilleet nyt vapaana pihassa)
Ensin en sitä huomannut ja pelkäsin jo jonkin pedon sen napanneen, kunnes yht`äkkiä huomasin liikettä oudossa paikassa. Syltty parka oli jäänät jalastaan kiinni ladossa olleen pressun reunaan ja roikkui pää alaspäin.
Otin sen heti syliini ja kieputin jalan irti ansasta. Menin kukko sylissäni sisälle hakemaan sille parempaa syötävää ja tutkimaan sen vaivoja. Onneksi Syltty on ollut kesy sylikukko jo poikasesta lähtien eli sen hoito oli helppoa.
Kipeälle jalalleen se ei kärsinyt laittaa painoa, ja laskin sen lattialle odottamaan, kun hain sille majapaikaksi gerbiilien vanhan häkin. Laitoin kangasta sinne pehmukkeeksi jaa tyytyväisenä se siihen kellahti.
Se on nyt nukkunut ja syönyt herkkuruokia sisällä keittiössä koko päivän ja vähän jo nousi jaloilleen. Ehkä huomenna se jo jaksaa taas muiden kanssa touhuamaan pihalle.
On se vaan niin suloinen, kun se herättyään pehmeällä äänellä pyytää syötävää ja aivan syvässä unessa se vetää sikeitä pää niskahöyhenien suojassa. Melkein tekisi mieli opettaa se sisäkukoksi, mutta ei nyt mopolla mahottomiin.

Hevosen rakkautta

Kaikki hyvä kohtelu ja luottavainen suhde ja oikeanlainen kunnioitus molemminpuolin luo suhteen hevosen ja ihmisen välille, mikä on niin suurta ja hienoa, että sitä on edes vaikea kuvailla.
Tänään ollessani koiran kanssa lenkillä palasin pihaan aitauksen läpi ja vanha tammani 27v lähti heti kävelemään luokseni ja laski kevyesti pään syliini juuri ja juuri tunnulle. Ei siis mitään tönimistä ja vaatimusta. Silitin sitä kaulalta ja rapsutin leun alta ja olimme hiljaa lähekkäin. Hengitimme vain toisiamme ja kun lähdin kävelemään se lähti perääni ja uudelleen pysähtyessäni se koski juuri ja juuri sieraimellaan kättäni haluten olla vain tunnulla.
Se tuntui niin oikealta rakkaudelta ja yhteenkuuluvaisuudelta, etten olisi halunnut jättää vanhaa mammaa enää taakseni, kun jatkoin lenkkiä koiran kanssa. Ovat noi hevoset vaan jotain niin suurta ja hienoa.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Kanat pihalla

Kanoilla alkoi kesä, kun päästin ne pihalle tepastelemaan. Kukoille tuli erityisesti tarve näyttää mahtavuuttaan, eikä ilman pikku nahisteluja taaskaan selvitty.
Vanha Sylvesteri eli "Syltty" on joutunut jäämään vähän sivummalle ja siitä on tullut vielä enemmän ihmisten seurasta nauttiva. Se meinaa nukahtaa syliin ja kököttää tosi mielellään jonkun polvella.
Vien sille välillä erikoisherkkuja ja onneksi se ainakin viimeksi hoksasi syödä ihan hiljaa. Kukoille on näet selvästi tyypillistä kertoa kanoille, kun löytävät syötävää. Se joka ruokkii laumansa hyvin on selvästi kukkkojen kukko ja tietysti laulutaidolla on myös merkityksensä mahtavuuden osoituksena.
Syltty parka ei ole koskaan oppinut ääntään kovin komeasti kiekumiseen käyttämään, mutta se juttelee meille kyllä mukavia pikku juttujaan. Se oikeesti vastailee, kun sille puhelee.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

kuolaimettomuus/suitsittomuus

Ratsastavien ihmisten kannattaisi miettiä oikeasti, mikä kuolaimessa on se juttu, että ne toimivat (,jos toimivat) ratsastuksessa jarruina ja kääntävänä apuna.
Jos mietitään hevosen luontaista kommunikointia, niin eiväthän hevoset koskettele toisiaan edes suupieliin siirtäessään laumanjäseniä toiseen paikkaan, puhumattakaan, että ne yrittäisivät vaikuttaa toverinsa suuhun. Toisia ei käännetä edes päähän kosketuksella. Joskehonkieli ei toimi, tönäisy tai joskus jopa potku tulee rintaan tai kylkeen. Eli siis luonnollisin tapa kommunikoida onkin istunnan lisäksi kaulalenkki, eikö?
Tänään siis sitä harjoittelimme Katjan ja Tillen kanssa. Alkutuntunnin käytimme kuolaimettomia suitsia ja käännöket sujuivat tosi hyvin lähes roikkuvin ohjin.
Kaulalenkin kanssa kaikki käännökset ei ihan sujuneet. Oletettavasti ratsastaja ratsastaessaan perinteistä poiketen ei luontaisesti toimi kropallaan ja ajatuksillaan ihan oikein.
No Tille kyllä halus kovasti tulla myös mun luokse saamaan hellyyttä, pusuja korvan taakse ja vaan olemaan tunnulla, joten huomattuaan, ettei Katja saanut käännettyä sen päätä musta pois päin, se teki omia ratkaisujaan.
Kiivettyäni kentän reunalle aidan ulkopuolelle homma sujui paremmin: siirtymiset raviin ja käyntiin huippuhienosti ja hienosti meni pari laukkapätkääkin siis Katjalla kädessään vaan irrotetuista ohjista tehty kaulalenkki.
Tillekin nautti niin, että Katjakin sai ratsastuksen jälkeen hellää läheisyyttä siltä . Eli molemmat ilmeisesti olivat onnellisia kokemuksistaan.
Ensi viikolla jatkamme harjoituksia

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Hevosen rakkautta

Voi sitä ylenpalttista tunnetta ja hyvää oloa, jonka saa läheisyydestä, mistä molemmat nauttivat.
Kävin aitauksessa rapsuttelemasssa hevosista talvikarvoja, mitä siis lähtee tukuttain. ( niistä saa muuten hyvää neulatyynyn täytettä)
Harjattuani Tippaa sualla ja pyyhkiessäni irtokarvoja kädellä sen silmien ympäriltä se laski päänsä sylliini niin, että sen otsa ja kuono olivat palleaani ja vatsaani vastan, korvat rintojeni kohdalla leukani alla, silitin sitä hellästi korvista ja korvien takaa ja olimme vain lähekkäin hengittäen toisiamme. :o)
On noi hevoset vaan jotain niin suurta, herkkää ja ihmeellistä.
Pikku -Pisara tahtoi tulla myös hellyyshetkeen ja niin mulla oli sitten sylissäni kaksi hevosen päätä onnellisesti silmät melkein kiinni.
Voi kun joku olisi ollut kameran kanssa paikalla

torstai 18. helmikuuta 2010

palloleikkiä hevosten kanssa

Tein viime talvena hevosille pallon porkkanasäkeistä. Se on mukava, kun se vähän pompahtaakin ja siitä voi hevoset ottaa vaikka hampaillaan kiinni halutessaan.

Totutin hevosia taas pitkästä aikaa palloon niin, etteivät ne pelkäisi sitä. Toin sen lähelle ja laitoin hevosten selkään ja jopa kevyesti heitin sen lautaselle, mistä se kieri alas tai otin kopin. Lisäsin liikettä vain sen mukaan, että hevoset pysyivät paikoillaan koko ajan.

Sitten aloin leikkimään pallolla itse; heittelin korkealle, otin koppia ja potkin sitä maassa eteenpäin ja pikkuhiljaa hevoset innostuivat leikkiin mukaan ja siitä seurasi innokasta laukkaa ja vauhdikkaita käännöksiä, kunnes taas palasimme rauhassa pallon rentoon lähellä pitämiseen. Jätin pallon vielä aitaukseen, jos hevoset innostisivat sen kanssa harrastamaan. Myöhemmin se ainakin oli tullut portin alta tielle

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kanojen luonne

Minna, joka osti aikaisemmin neljä pikku kanoistani soitti ja kertoi yhden olevan jotenkin sairas. No seuraavana päivänä se oli onneksi taas kunnossa, mutta jäimme keskustelemaan meiltä tulleiden kanojen mukavasta luonteesta. Itse monesti ajattelin asian johtuvan siitä, että jo pienestä ne ovat tottoneet ihmisiin ympärillään, mutta uudestaa asiaa pohdittuani oletankin tasapainoisen ja luottavaisen luonteen johtuvan siitä, että meillä tiput kuoriutuvat äitikanan haudonnaan jälkeen (eikä hautomakoneessa) ja saavat oppia elämän perusasiat ja säännöt äiti-kanalta.
Muidenkin eläinten kohdalla pidetään vierotusikää tärkeänä ei vain ravinnonsaannin takia (imettävät) vaan myös psyyken kannalta. Hevosilla saattaa mm. ilmetä koulutusvaikeuksia, jos ne vieroitetaan liian aikaisin ja koirat eivät ymmärrä liian aikaisen vieroituksen takia lauman sääntöjä. Miksi kanalle ei olisi tärkeätä myös psyykkinen kehitys?
No nehän tuottavat meille ravintoa munien ja lihan muodossa ja monille ne ovat vain sitä varten, eikä niiden tunnoilla ja ajatuksilla ole mitään merkitystä

Juttu kuolaimettomuudesta

Tunne Hevonen-lehden helmikuun numerossa oli kirjoittamaani juttua kuolaimettomuudesta ja se on herättänyt onneksi positiivista palautetta. Sain puhelun, jossa yksi ihminen kysyi neuvoa, kun hän oli ostanut kuolaimettomat suitset, mutta ei ollut niitä ehtinyt viellä kokeilla niitä.
Seuraavana päivänä hän soitti tyytyväisenä ja sanoi laittaneena hevosensa oveen lapun, ettei tälle hevoselle enään ikinä kuolaimia. Huippu hienoa, että asia menee eteenpäin, sillä onnellisten hevosten kanssa on onnellisia ihmisiä ja maailma paranee.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

kuolaimettomat

Hienoa,
tänään soitti yksi ihminen, joka oli kokeillut kuolaimettomia ja todennut ne toimineeksi huippu hyvin.
Ihanaa taas yksi onnellinen hevonen lisää.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Kiakukoulu

Pikkukukot ovat kovin koomisia, kun ne harjoittelevat kiekumista. Pitäis kyllä aina nauhoittaa niitten harjoituksia, kun niitä ei pysty oikein näin selittämään eikä itsekään matkimaan.
Aina kun juniori Tuisku kiekuu, joku vanhoista kukoista näyttää perään, että näin se pitää tehdä.
Kaikilla on alussa ihan omia sävelkuvioitaan ja ääni on matala ja vähän käheä.
Ne kyllä tunnistaa sitten vanhempanakin aika hyvin, kuka on äänessä, kun joillekin jää joku oma persoonallinen örähdys tai sävelkulku hienon perinteisen kukkokiekuu äänen sijaan.
Syltty esim kiekuu jotenkin näin kukkokiekuu..kiekuu. Meillä Ransulla on kaikkein korkein ja voimakkain perinteinen kiekumis tyyli, melkein korviin ottaa, kun on vieressä.

iltatalli

Ihana hetki tossa yksi päivä, kun otin hevosia sisään. Näin talvella, kun ruoho maassa ei houkuta hevosia jäämään syömään tuon niitä sisään usein irrallaan.
Viuhu käveli hangessa reippaammin kuin minä ja sitten viellä kompastuin. Olimme rinnakkain niin, että kuljin Viuhun kyljen kohdalla. Periaatteessahan ihmisen pitäisi kulkea edellä, mutta meidän välimme ovat kasvaneet niin hyviksi, että voin antaa jo Viuhullekin vastuuta eikä se jätä minua vaikka en ole sen edessä. Niinpä kaatuessani lumeen Viuhu pysähtyi ja kääntyi katsomaaan mihin jäin ja odotti kunnes olin pystyssä ja lähdin uudestaan liikkeelle. Tallin ovi oli auki ja heinät siellä odottamassa niin kuin aina eli se olisi aivan hyvin voinut jättää minut taakseen ja mennä itsekseen karsinaansa syömään.
On se vaan niin hieno hevonen. :o}

torstai 7. tammikuuta 2010

Kevyt maastoilu Iidan ja Tillen kanssa

Tossa joululomalla yhtenä päivänä, kun oli vähän lämpimämpää innostuimme Iidan kans lähteen maastoiluretkelle. Iida ratsain Tillellä ja itse lenkkeillen ja kaloreita kuluttaen.
Tille on tottunut seuraamaan liikkeitäni niin, niin että voin näyttää sille, mitä ratsastaja siltä odottaa, jos avut eivät ole ihan selvät. Sen kohdalla olenkin kauan jo ihmetellyt, että kuinka saan sen nostamaaan oikean laukan näyttämällä omilla liikkeilläni juosten sen rinnalla. Useasti on käynyt niin, että se tarjoaa tunnilla vain vasenta laukkaa, vaikka kuinka ratsastaja koittaisi tehdä nostoa ympyrällä tai väistöstä. Lopulta lähes aina sitten, kun näytän sille itse oikean laukan, se nostaa oikean, vaikka sama ratsastaja on viellä sen selässä.
Toi on aika käsittämätöntä itsestänikin.
No maastoillessa Iidan kanssa aloin kävelemään selkääni ja vatsalihaksia treenatakseni keinuttamalla ja pyörittämällä lantiotani ( metsässä ei kukaan vieras ollut näkemässä). Olisittepa nähneet Tillen ilmeen, kun se mietti, että miten noi liikkeeet tehdään. Toinen korva oli sivulle ja toinen pystyssä ja silmät kysymysmerkkinä ja meitä nauratti.
Otimme muutaman ravipätkänkin paluumatkalla.
Kotiin saapuessamme olimme kaikki kolme onnellisessa ja reissusta nauttineessa tilassa.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Ransu kukko toipuu

Hoivasin eilen Ransua, jonka silmä oli viellä silloin ummessa, juottamalla sitä sylissä. Ensin sekään ei tuntunut siitä tarpeelliselta, mutta juotuaan lopulta pikku kupistani se selvästi piristyi. Kumma ettei se suostunut syömään edes turvotettuja kauraryynejä tai omenan palasia??
Illalla se halusi sitten jo tulla lähelleni lattialla kulkeissaan ja haki ruokaa pikkuisen ruokakaukalosta. Oli se kulkeissaan vähän reppana, kun ei selvästi nähnyt kunnolla. Kiinni oleva luomi oli kyllä onneksi jo vähän raollaan.

Tänään perjantaina silmä oli jo kokonaan auki ja vähän Ransu kävi jo kovistelemassa verkon takana olevaa Sylvesteri kukkoa. Onneksi se selviytyy koettelumuksestaan ja toivottavasti oppi pysymään nöyränä poikana.

hevos show Apassionata

Televisiosta tuli pyhien aikana kaksikin apassionata näytöstä ja olin iloinen, että niihinkin oli tullut esityksiä, joissa hevoset todella ovat vapaita. Yleensä, kun aion katsoa show-ohjelmia kotiväki kieltelee minua, sillä valitan ja koen pahaa mieltä kuulemma liikaa hevosten kokemista kovista kuolaimista, niin, että olisi parempi, kun en katsoisi ohjelmia laisinkaan.
Minua kummastuttaakin, että nimenomaan Apassionata on jo kauan mainostanut esityksissään kuvastuvaa vapautta. Mutta mitä vapautta hevosen liikkumiseen tuo kankikuolain, ketju leuan alla, kiinnisidotut tai muuten lyhyet ohjat ja ratsastajien kannukset. Näytöksissä monet hevoset liikkuvat kuolaimen takana koittaen väistää kuolaimen painetta eivätkä ne liiku niin pehmeästi, kuin vapaana liikkuisivat.
Toivottavasti nyt esiintyneiden vapaiden hevosten ja kaulalenkillä ratsastetun esityksen kaltaiset esitykset lisääntyisivät ja suitsia käyttävätkin hoksaisivat kokeilla kuolaimettomia vaihtoehtoja.
On surullista, että yleisö kokee ylitaipuvan kaulan kaaren vain komeaksi muodoksi, vaahdon suupielissä korskeutena ja silmien tuskaisan katseen hevosen kuumuutena ja innokkuutena; ne kaikki ovat merkkejä kivusta, minkä kuolain aiheuttaa. Tuon kaiken voisi ratsastaa myös ilman kuolaimia ja jos ei voisi, niin onko tuo eettisesti sallittavaa ja hevosta kohtaan oikein? Kuolaimen aiheuttamaa kipua ei ajatella, sillä se on suussa piilossa, mutta miettikääpä vastaava paine omiin ikeniinne, hevosen suu ei ole vähemmän herkkä. Hammaslomassa on tulitikun levyinen luu, jonka päällä on vain muutaman millin paksuinen ien...
On surullista ja ehkä hevosen vika, että se sallii tuon kaltaisen ratsastuksen ja kovan kilpaurheilukäytön tapahtua. Voimallaan, nopeudellaan ja massallaan se voisi olla suostumatta, mutta se on valmis antamaan anteeksi, kunhan se löytää johtajan itselleen ja koittaa selviytyä vielä pahemmalta kohtelulta. Hevonen on liikaakin valmis antamaan anteeksi ja näin monet ihmiset kokevat hevosensa olon onnelliseksi, kun se nauttii kaikista niistä mahdollisimman hyvistä hetkistä kantamatta kaunaa ja tekemällä parhaansa, kunnes ja jos se kokee liiaksi pahaa ja sittenhän se on ihmisten mielestä tottelematon, hankala, hullu ja lopulta vaarallinen vaikka se käytöksellään vain pyytää lopettamaan satuttamisensa.