Ihana hetki tossa yksi päivä, kun otin hevosia sisään. Näin talvella, kun ruoho maassa ei houkuta hevosia jäämään syömään tuon niitä sisään usein irrallaan.
Viuhu käveli hangessa reippaammin kuin minä ja sitten viellä kompastuin. Olimme rinnakkain niin, että kuljin Viuhun kyljen kohdalla. Periaatteessahan ihmisen pitäisi kulkea edellä, mutta meidän välimme ovat kasvaneet niin hyviksi, että voin antaa jo Viuhullekin vastuuta eikä se jätä minua vaikka en ole sen edessä. Niinpä kaatuessani lumeen Viuhu pysähtyi ja kääntyi katsomaaan mihin jäin ja odotti kunnes olin pystyssä ja lähdin uudestaan liikkeelle. Tallin ovi oli auki ja heinät siellä odottamassa niin kuin aina eli se olisi aivan hyvin voinut jättää minut taakseen ja mennä itsekseen karsinaansa syömään.
On se vaan niin hieno hevonen. :o}
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti