perjantai 27. marraskuuta 2009

Pikkukanat kasvaa

Unohdun usein liiankin pitkiksi ajoiksi "kapulaan" (=yhdistetty kanala ja pupula) seuraamaan kanojen ja pupun touhuja. Vanhin kukkomme on niin kesy että on mielellään jopa sylissä ja nukahtikin kerran tyttäreni syliin pihatuolissa.

Elo/syyskuun vaihteessa syntyneet poikaset ovat jo melkein aikuisen näköisiä, mutta ottavat vielä vähän turvaa ja neuvoja äideiltään. Porukassa on yksi kukonpoika, joka selvästi saa tiukemman kasvatuksen kuin tytöt. Varsinkin vanhempi kanaäiti, komentelee sitä välillä niin, että se menee oman äitinsä helmoihin suojaan. Vanhempi kukko ei suostu päästämään sitä syömään kanssaan yhtä aikaa.
Kanani ovat niin mukavia, kun ovat tottuneet ihmisten seuraan. Ne ovat ehkä myös vähän hemmoteltuja, sillä jos vien niille vaan perusrehuja, ne tulevat nokallaan kokeilemaan käsiäni ja vaatteitani, että mistä löytyisi jotain herkumpaa.

Silloin kun niiden siipisulat lisääntyivät oli hauska seurata niiden leikkejä aamuruokailun jälkeen: Ne ottivat vauhtia ja nousivat hetkeksi pikku siivilleen ja törmäilivät tahallaan toisiaan päin. Ja voi sitä keikailua, kun ekoja kertoja pääsivät nousemaan orrelle. Pitkään ne silti yöunille mennessään pyrkivät myös orrella äitiensä siipien suojaan.

Ajatelkaa, että hauduttamossa kasvaneet tiput eivät ikinä pääse äitinsä lämpöön ja turvaan eivätkä äiti kanat saa huolehtia ja opettaa piikkuväelleen kanan elämän tärkeitä asioita,
mistä yksi on kuopiminen ruokailuun yhteydessä. Vanha Kaisa -kana pitää kuopimista erityisen tärkeänä (se piti huolta, että myös Ruusan poikaset oppivat asian) ja niinpä rehuastian eväät ovat usein ympäriinsä, kun pikkuväki ruokailee.
Kun kananpojat ihan pieninä ovat äitinsä siipien suojassa, niitä ei näy ollenkaan, kunnes joku saa ne uteliaina kurkkimaan, niin että niiden päät tulevat näkyviin äidin sulkien seasta mistä päin miilloinkin. Silloin äitikana näyttää monipäiseltä ja erittäin hauskalta.

Kanoilla on myös erittäin monipuolista ääntelyä, kun ne keskustelevat. Olen itse jo aika paljon oppinut minkälainen ääni tarkoittaa mitäkin ainakin osittain. Onkohan kukaan tutkinut kanan kieltä?

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Kävin eilen saamani linkin perusteella katsomassa you tubessa videon hevosen verryttelystä kansainvälisissä koulukisoissa DressageDisgrace.com.
Kammottavaa ja ikävä kyllä hyväksyttävää. Missä menee eläinsuojelun rajat.
Hevosen nöyryyttäminen ja ahdistaminen saa sen voimaan pahoin henkisesti ja fyysisesti niinkuin ihmisenkin. Se sairastuu helpommin ja kuolee ennen aikojaan johonkin sairauteen, johon se tavallaan antaa itsensä kuolla surullisena ja murrettuna.

Itse en käytä kuolaimia hevosillani ja niitä liikutetaan sen mukaan, että ne pysyvät iloisina ja lähtevät aina mielellään harrastamaan kanssani: leikkimään, työskentelemään irti tai riimun tai kaulalenkin välityksellä tai sitten ratsain. Päivät ne viettävät laumassa ulkona ja kun saavun paikalle kaikki tarjoutuvat tulemaan mukaani.
Filmin kouluratsu tuskin saa edes tarhailla ja viettää kesäpäiviä laitumella ettei rikkoisi itseään. Tiedä häntä.

Kilpaurheilussa ja muutenkin hevonen mielletään urheiluvälineeksi, joka on velvollinen suorittamaan ihmistä miellyttäviä temppuja raipan, kannusten ja kuolainten aiheuttaman kivun uhalla ja avulla. Asiaa ei edes osata mieltää hevosten ahdistamiseksi, mitä se oikeasti on.
Mikä oikeus meillä on laittaa eläin tekemään väkisin asioita, jotka vain meidän mielestämme ovat mukavia ja tuottavat vain meille "mielihyvää".

Hevosen kanssa voi nimittäin myös tanssia niin että molemmat voivat siitä tanssista nauttia.

maanantai 23. marraskuuta 2009

kavionvuolulla päivä alkuun

Aloitin aamun vuolemalla kahden hevoseni kaviot.
Viuhu ei meinannut "jaksaa" pitää jalkoja rauhassa tarpeeksi kauaa vaan vaihtelin jalkoja sitten sujuvasti ja otin jokaisesta hetken kerrallaan.
Viuhulla oli nuorena piilokives, mikä aiheutti kipua ristiselkään takajalan ylhäällä ollessa ja sen takia takajalkojen ylhäälläpito oli nuorelle oriilleni (nyt ruuna) hankalaa ja jätti ilmeisesti vähän ongelmaa myös tulevaisuuteen.
Onneksi voin itse kaviot hoitaa, niin voin tehdä homman hevoselle sopivaan tahtiin, jolloin se on oppinut huomaamaan, ettei jalkojen ylhäälläpito enää aiheuta kipua.
Ponitamman kaviot olikin nopea urakka sillä sille riitti vain hienoinen kavioiden reunojen pyöristys.
Kengätön kavio on kyllä niin kaunis ja toimiva.