keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Tee aina niinkuin rakkaus sen tekisi


 Vaikka tiedän, että elämä menee parempaan suuntaan puhumalla ja ajattelemalla vain niitä asioita, joita toivoisi tapahtuvan on pakko joskus ottaa esiin nekin asiat joihin toivoisi muutosta.
Viime yönä jäin miettimään  ihmisten suhdetta hevosiinsa.
Niitä rakastetaan, mutta mitä rakkaus eläintä kohtaan oikeasti on?
Usein se on itserakkautta eli rakastetaan sitä, mitä eläimet meille antavat, mutta emme ole valmiita toteuttamaan omaa rakkauttamme todella niin kuin rakkaus sen tekisi.

Herkistetään siis itsemme hevosten viesteille; ne puhuvat ja kertovat meille kokoajan. Ollaan siis kuulolla ja reakoikaamme viesteihin parhaamme mukaan niin, että luottamus ja rentous yhdessä tekemisessä säilyy.
Liikkuminen yhdessä on kuin yhteistä tanssia, missä molemmat kuuntelevat toisiaan ja auttavat toista oppimaan lisää ja nauttimaan siitä kaikesta.
Välillä voidaan myös vain olla yhdessä samassa tilassa tai niin että molemmat tekevät omiaan odottamatta mitään siltä toiselta.
Oikeassa yhteistyössä ja asian jakamisessa molemmat osapuolet saavat ja silloin tulos voi olla moninkertaisesti enemmän kuin vain osaset yhteensä.

Vietin yhtenä aurinkoisena aamuna tällaisen ihanan hetken hevosten ja koirien kanssa hevosaitauksen metsän reunassa.
Mä istuin puunjuurelle ja jäin ensin lukemaan puhelimesta yhtä ihanaa tarinaa ja koirat tulivat jalkoihini ja kun huomioin niitä tunsin syvää rakkautta niitä ja sitä hetkeä kohtaan, joka vahvasti tuntui sisälläni väreilynä tai jonain sellaisena, kyllä te tiedätte. Seurasin samalla hevosia kun ne söivät viimesiä heinän rippeitä puitten juurilta ja alkoivat katsoa minua ja lähestyivät rauhallisesti tuohon ihanaan tilaan.
Siitä flow-tunteesta sai taas voimia rutkasti siihen päivään.

Poistinkin tästä lopulta ensin kirjoittamani aiheen, joka minua varsinaisesti huoletti ja uskon, että asia kääntyy parhain päin. Negatiivinen ajatus ja huoli kirjoitettuna ei tuntunutkaan tarpeelliselta.

Äiti Teresakin on sanonut marssivansa rauhan  puolesta eikä sotaa vastaan; tätä oppia koitan parhaani mukaa pitää mielessäni.



tiistai 26. lokakuuta 2010

puuhamaa

Pitkästä aikaa ehdin hetken kirjoittamaan.
Sunnuntaina minulla kävi oppilaita kotona kurssilla ja silloin ajattelin hevosteni nykyistä ulkoilualutta, että se näyttää monen mielestä varmaan oudolta ja ehkä epäturvalliselta paikalta hevosille.
No aitaus sisältää vapaan tilan lisäksi pusikkoa, ja kaatuneita puita, missä hevoset viihtyvät mielellään.
Kävin aamulla niiden kanssa seurustelemassa ja seuraamasa niiden puuhia. Ne pureskelevat oksia, kuorivat runkoja ja etsivät maasta juuria ja varpuja. Mikä hivenaine aitta niillä onkaan.
Lisäksi ne joutuvat puiden seassa kulkiessaan äyttämään aivojaan, kun miettivät miten pujottelevat puiden ja pusikon seassa.

Hevosten kanssa työskennellessäkin olisi syytä tehdä harjoituksia, joissa vaaditaan ajattelua myös hevoselta, eikä vaan pakonomaista työskentelyä käskyjen mukaan. Se lisää itsetuntoa, mikä on tärkeää kaikille olennoille. Uskon, että tuo omatoiminen puuhailu myös kasvattaa sitä.
Ratsastettaessahan hevosella on vastuuta väkisinkin jo sen takia, että ihminen ei ole hevosen selässä ollessaan ykkösjohtajan paikalla (, mikä on hevosen edessä).
Joten hyvän itsetunnon omaava hevonen on helpompi kumppani varsinkin, kun itse opimme olemaan sille hyviä liidereitä.

maanantai 23. elokuuta 2010

porukalla kavionhoitoa ja ihonhoitoa

Tossa yksi aamu Viuhu tuntui oudolta, kun se pysyi metsässä vain puiden alla. Se viihtyi seurassani, kun menin sen luokse ja nautti rapsuttelusta. Vähän matkaa se lähti perääni ja palasi taas puiden alle.
Oliskohan itikoitten aiheuttama kiusa pitänyt sen puskissa.
Kävin sitten hakemassa riimun ja Viuhu tuli reippaasti luokseni. Laitoin sen puomille ja vaahdotin sen harjaan ja häntään LOC pesuainetta, mikä tuntui sitä rauhoittavan. Kun annoin aineen jäädä vaikuttamaan, hoidin sillä aikaa kaviot ja sainkin hyvän lauman seuralaisia ympärilleni. Turre tuli odottamaan pureskeltavan kokoisia paloja kavioista ja kanat ja kukot keräsivät raspin irroittamia pikkuhiluja ja Viuhu nautti olostaan ja tuntui jopa nukahtavan. Sitä ei haitannut tilaisuuteen osallistunut erinäinen seurakunta.
Pestyäni pesuaineen pois lähdimme uudestaan laitumelle ja matkalla teimme kentällä muutaman väistöharjoituksen.
Viuhu tuntui taas onneksi omalta itseltään ja meni toisten hevosten kanssa syömään.

maanantai 16. elokuuta 2010

hevostarvikeostoksilla

Yksi nainen puhui ystävälleen raippaosastolla, että nyt tarttis ostaa toisenlainen raippa, koska hänen hevosensa ei enää pelkää nykyistä raippaa. Uskokaa, että oli vaikea olla menemättä ja puuttumatta ko keskusteluun

kouluratsastus

Surullista, mihin ratsastus onkaan menossa tai jäämässä. Hevosen muodoksi kilpailuissa hyväksytään ja jopa pidetään hyvänä sitä, että hevonen on kuolaimen takana.
Kouluratsastussäännöissähän sanotaan, että koottaessa hevosen kuono lähestyy luotilinjaa ja niskan kuuluu olla korkein kohta eli pään ei pitäisi edes olla luotilinjalla.
Silti SM-kultaa voittaa ratsukko jonka korkein kohta löytyy kaulalta ja kuono on melkein rinnassa kiinni. Kouluratsastussääntöjä pitäisi siis muuttaa, vai kuinka?
Lähes kaikissa kuvissa hevoslehdissä "huippuratsastajien" hevoset kulkevat kuolaimen takana.
K.o. muotoon hevonen pääsee vain jännittämällä alakaulalihaksiaan.
Silloin kun niska on rento ja hevonen kantaa painoaan oikeaoppisesti takajaloillaan, pää putoaa alas eikä pysty menemään luotilinjan taakse. Ja tämän muodon saa aikaiseksi myös ilman kuolaimia.
Kun hevonen väistää kuolainta alakaulalihaksia jännittämällä sen henkitorvi joutuu ahtauteen eikä ilma vaihdu kunnolla, jolloin osa hiilidioksidista palaa keuhkoihin. Eli hevonen väsyy helpommin, koska se ei saa lihaksilleen happea tarpeen mukaan.

Kuinka surullisia ilmeitä kilpahevosilla näkeekään; se on niin väärin.
Hevosten itsensä kannalta on niin kurjaa, kun ne ovat niin nöyriä ja antavat niin paljon meille anteeksi. Voi kuinka toivoisin, että aina vain useampi ihminen oivaltaisi hevosen luonteen hienouden ja osaisi etsiä luonnonmukaista ja luottavaista kommunikointia ja yhteiselämää hevosen kanssa.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

jatkoa edelliseen

Heinää niittäessäni jatkoin asian pohtimista ja hokasin, että markkinavoimathan nimenomaan tarvii oireiden korjailua. Paljon tavaraa jäisi myymättä, jos ihmiset poistaisivat omalla toiminnallaan syyn tarvita korjaavia välineitä ja aineita.
Hevosille esim ei sitten tarvittaisi kuolaimia, turparemmejä ym pakotuskeinoja ei kenkiä ei kengän nauloja, tilsakumeja jne.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Pohdittavaa

Hevostarvikeliikkeessä törmään jatkuvasti ihmisten tapaan korjata seurauksia ja oireita kun fiksumpaa olisi poistaa oireiden aiheuttaja. Tilanne on usein sama muussakin elämään liittyvässä.

Hevosten kohdalla selkein on kuolaimen aiheuttamat ongelmat. Halutessaan välttää kuolaimen epämiellyttävyyttä hevonen aukoo ja liikuttelee suutaan ja se korjataan turparemmillä tai kahdella, jos se nostaa päätään varoakseen suutaan, laitetaan martingaali, gramaanit tai sivuohjat.

Jos kuitenkin välttämättä haluaa kuolainta käyttää, pitäisi etsiä kaikkein miellyttävin ja sopivin kuolain (kaikille ei sellaista edes löydy) ja käyttää erityis herkkää kättä vaikka paras ratkaisu olisi kyllä poistaa kuolain.

Jos hevonen koittaa heittää ratsastajan kyydistä sopimattoman satulan tai ratsastustavan takia hevonen saa selkäänsä ja turvaudutaan ehkä gramaaneihin.

Jos hevosella on "huonot" kaviot, sille laitetaan kengät suojaamaan niitä, vaikka paras ratkaisu olisi muuttaa olosuhteet, elämäntavat ja ruokinta sellaisiksi, että kaviot voivat hyvin.
Kesy hevosilla on paljon eroja kavioissaan, kun taas villihevosilla ei juuri eroja ole. Heikkokavioinenhan olisi petojen ruokana tosi nopeasti. Kesyhevosten pidossa tehdään siis jotain väärin, kun heikennetään hevosta vai mitä. Villihevosethan kulkevat todella vaativissakin maasto-olosuhteissa paljain jaloin.