kuolaimettomat

Hienoa,
tänään soitti yksi ihminen, joka oli kokeillut kuolaimettomia ja todennut ne toimineeksi huippu hyvin.
Ihanaa taas yksi onnellinen hevonen lisää.

Kiakukoulu

Pikkukukot ovat kovin koomisia, kun ne harjoittelevat kiekumista. Pitäis kyllä aina nauhoittaa niitten harjoituksia, kun niitä ei pysty oikein näin selittämään eikä itsekään matkimaan.
Aina kun juniori Tuisku kiekuu, joku vanhoista kukoista näyttää perään, että näin se pitää tehdä.
Kaikilla on alussa ihan omia sävelkuvioitaan ja ääni on matala ja vähän käheä.
Ne kyllä tunnistaa sitten vanhempanakin aika hyvin, kuka on äänessä, kun joillekin jää joku oma persoonallinen örähdys tai sävelkulku hienon perinteisen kukkokiekuu äänen sijaan.
Syltty esim kiekuu jotenkin näin kukkokiekuu..kiekuu. Meillä Ransulla on kaikkein korkein ja voimakkain perinteinen kiekumis tyyli, melkein korviin ottaa, kun on vieressä.

iltatalli

Ihana hetki tossa yksi päivä, kun otin hevosia sisään. Näin talvella, kun ruoho maassa ei houkuta hevosia jäämään syömään tuon niitä sisään usein irrallaan.
Viuhu käveli hangessa reippaammin kuin minä ja sitten viellä kompastuin. Olimme rinnakkain niin, että kuljin Viuhun kyljen kohdalla. Periaatteessahan ihmisen pitäisi kulkea edellä, mutta meidän välimme ovat kasvaneet niin hyviksi, että voin antaa jo Viuhullekin vastuuta eikä se jätä minua vaikka en ole sen edessä. Niinpä kaatuessani lumeen Viuhu pysähtyi ja kääntyi katsomaaan mihin jäin ja odotti kunnes olin pystyssä ja lähdin uudestaan liikkeelle. Tallin ovi oli auki ja heinät siellä odottamassa niin kuin aina eli se olisi aivan hyvin voinut jättää minut taakseen ja mennä itsekseen karsinaansa syömään.
On se vaan niin hieno hevonen. :o}

Kevyt maastoilu Iidan ja Tillen kanssa

Tossa joululomalla yhtenä päivänä, kun oli vähän lämpimämpää innostuimme Iidan kans lähteen maastoiluretkelle. Iida ratsain Tillellä ja itse lenkkeillen ja kaloreita kuluttaen.
Tille on tottunut seuraamaan liikkeitäni niin, niin että voin näyttää sille, mitä ratsastaja siltä odottaa, jos avut eivät ole ihan selvät. Sen kohdalla olenkin kauan jo ihmetellyt, että kuinka saan sen nostamaaan oikean laukan näyttämällä omilla liikkeilläni juosten sen rinnalla. Useasti on käynyt niin, että se tarjoaa tunnilla vain vasenta laukkaa, vaikka kuinka ratsastaja koittaisi tehdä nostoa ympyrällä tai väistöstä. Lopulta lähes aina sitten, kun näytän sille itse oikean laukan, se nostaa oikean, vaikka sama ratsastaja on viellä sen selässä.
Toi on aika käsittämätöntä itsestänikin.
No maastoillessa Iidan kanssa aloin kävelemään selkääni ja vatsalihaksia treenatakseni keinuttamalla ja pyörittämällä lantiotani ( metsässä ei kukaan vieras ollut näkemässä). Olisittepa nähneet Tillen ilmeen, kun se mietti, että miten noi liikkeeet tehdään. Toinen korva oli sivulle ja toinen pystyssä ja silmät kysymysmerkkinä ja meitä nauratti.
Otimme muutaman ravipätkänkin paluumatkalla.
Kotiin saapuessamme olimme kaikki kolme onnellisessa ja reissusta nauttineessa tilassa.

Ransu kukko toipuu

Hoivasin eilen Ransua, jonka silmä oli viellä silloin ummessa, juottamalla sitä sylissä. Ensin sekään ei tuntunut siitä tarpeelliselta, mutta juotuaan lopulta pikku kupistani se selvästi piristyi. Kumma ettei se suostunut syömään edes turvotettuja kauraryynejä tai omenan palasia??
Illalla se halusi sitten jo tulla lähelleni lattialla kulkeissaan ja haki ruokaa pikkuisen ruokakaukalosta. Oli se kulkeissaan vähän reppana, kun ei selvästi nähnyt kunnolla. Kiinni oleva luomi oli kyllä onneksi jo vähän raollaan.

Tänään perjantaina silmä oli jo kokonaan auki ja vähän Ransu kävi jo kovistelemassa verkon takana olevaa Sylvesteri kukkoa. Onneksi se selviytyy koettelumuksestaan ja toivottavasti oppi pysymään nöyränä poikana.

hevos show Apassionata

Televisiosta tuli pyhien aikana kaksikin apassionata näytöstä ja olin iloinen, että niihinkin oli tullut esityksiä, joissa hevoset todella ovat vapaita. Yleensä, kun aion katsoa show-ohjelmia kotiväki kieltelee minua, sillä valitan ja koen pahaa mieltä kuulemma liikaa hevosten kokemista kovista kuolaimista, niin, että olisi parempi, kun en katsoisi ohjelmia laisinkaan.
Minua kummastuttaakin, että nimenomaan Apassionata on jo kauan mainostanut esityksissään kuvastuvaa vapautta. Mutta mitä vapautta hevosen liikkumiseen tuo kankikuolain, ketju leuan alla, kiinnisidotut tai muuten lyhyet ohjat ja ratsastajien kannukset. Näytöksissä monet hevoset liikkuvat kuolaimen takana koittaen väistää kuolaimen painetta eivätkä ne liiku niin pehmeästi, kuin vapaana liikkuisivat.
Toivottavasti nyt esiintyneiden vapaiden hevosten ja kaulalenkillä ratsastetun esityksen kaltaiset esitykset lisääntyisivät ja suitsia käyttävätkin hoksaisivat kokeilla kuolaimettomia vaihtoehtoja.
On surullista, että yleisö kokee ylitaipuvan kaulan kaaren vain komeaksi muodoksi, vaahdon suupielissä korskeutena ja silmien tuskaisan katseen hevosen kuumuutena ja innokkuutena; ne kaikki ovat merkkejä kivusta, minkä kuolain aiheuttaa. Tuon kaiken voisi ratsastaa myös ilman kuolaimia ja jos ei voisi, niin onko tuo eettisesti sallittavaa ja hevosta kohtaan oikein? Kuolaimen aiheuttamaa kipua ei ajatella, sillä se on suussa piilossa, mutta miettikääpä vastaava paine omiin ikeniinne, hevosen suu ei ole vähemmän herkkä. Hammaslomassa on tulitikun levyinen luu, jonka päällä on vain muutaman millin paksuinen ien...
On surullista ja ehkä hevosen vika, että se sallii tuon kaltaisen ratsastuksen ja kovan kilpaurheilukäytön tapahtua. Voimallaan, nopeudellaan ja massallaan se voisi olla suostumatta, mutta se on valmis antamaan anteeksi, kunhan se löytää johtajan itselleen ja koittaa selviytyä vielä pahemmalta kohtelulta. Hevonen on liikaakin valmis antamaan anteeksi ja näin monet ihmiset kokevat hevosensa olon onnelliseksi, kun se nauttii kaikista niistä mahdollisimman hyvistä hetkistä kantamatta kaunaa ja tekemällä parhaansa, kunnes ja jos se kokee liiaksi pahaa ja sittenhän se on ihmisten mielestä tottelematon, hankala, hullu ja lopulta vaarallinen vaikka se käytöksellään vain pyytää lopettamaan satuttamisensa.